On ihanaa mennä yökerhoon, kun sinne saa kulkea punaista mattoa pitkin, ja portsari tervehtii Teitä ovella. Sisällä Teidät ottaa vastaan tarjoilija, ja vie Teidät Teidän omaan pöytäänne. Pöytäänne on katettu valmiiksi jäitä, laseja, pientä suupalaa. Sitten Te voittekin oikeastaan tilata mitä tahansa, koska ettehän Te niitä kuitenkaan maksa. Pöytä on kohta väärällään kalliita sikareita, pulloittain alkoholia, miksereitä. Kaverinne saattavat jopa pitää Teitä rikkaana. Hetken.

Vittu sen yhden pienen hetken sä saat tuntea olevas pidetty. Ja jumalauta ku se tuntuu hyvältä. Lähtiessäs sä kuittaat juomat. Laskulle.

Raharikkaat käy Särkänniemessäkin tyylillä. Mä päätän yllättää mun kaverin, ja haen sen aamulla pitkällä valkosella limusiinilla (hohhoijaa, taas…) ja me mennään aurajokirantaan juomaan proseccoa. Proseccoa siks, koska se on niin trendikästä. Niinku mä mitään muuten mistään trendeistä tietäsin, mutta sattupa nyt muistumaan mieleen. Ja toisaalta, tässä ravintolassa ei oo luottoa, joten pakko tyytyy muuhun ku samppanjaan. Niin siis jos sä et tiedä mitä prosecco on, nii sehän on tietenkin italialainen kuohuviini, joka tehdään terästynnyreissä käyttämällä niin, että juomassa säilyy hiilihapot koko tuotantoprosessin ajan. Tuolla tiedolla et sitten taidakaan tehdä yhtään mitään. No - limusiiniajelu – eiku siis LIMOUSINEAJELU jatkuu kohti Turun lentokenttää, jossa meitä odottaa tietenkin - yksityishelikopteri. Ei meinata päästä turvatarkastuksesta läpi. Turvatarkastaja kysyy onko meillä pulloja matkassa. No totta vitussa meillä on, ei kai me ny firman kesäpäiviä selvin päin vietetä. Ne tajuaa, että helikopteri odottaa meitä, ja päästää meidät menemään. Lennetään Helsinkiin, jonne laskeuduttaessa meitä odottaa toinen limusiini (kuinka vitun monta valkosta limusiinia Suomessa oikeen on?), jolla me ajetaan Tampereelle. Tosin matkalla täytyy käydä hakemassa Maten luota mun tavarat, ja Sundis haluaa tietysti kiertää joka jumalan strippipaikan. No, viimeinkin motarilla Tampereelle. Ajetaan Särkänniemeen ja saadaan rannekkeet käteen. No, tää rouva on sitten niin humalassa jo tässä vaiheessa että kävelen suoraan päin lapsiperheen lastenrattaita ja kaadun nenälleni maahan. Siinä sitten katkeaa samalla silmälasit keskeltä kato naks poikki vaan. Vittu minkä metelin mä nostan. Huudan sille lapsiperheelle naama punasena, että etteks te saatana yhtään osaa kattoo mihin te noilla hyökkäysvaunuilla ajatte. Kortti pois tollasilta saatana. Kas kun henkee ehit vetäseen, ni jo selkään koputetaan. Kato, järjestysmiehet. Meitä pyydetään poistumaan. On se perkele kumma ku Tampereelle tullaan helikopterilla oikeen ja vittu ei vuoristorataan päästä. Mä haluan syömään. Ekaks me mennään Tampereen hienoimpaan ala carte –ravintolaan, jossa tilataan taas pullo sitä vitun proseccoa. No eihän ne sitä Sundikselle tarjoile, joten mä esitän hyvin loukkaantunutta, soitan limusiinin kuljettajalle että tulee hakemaan ja kuittaan laskun. Laskulle kato!

Seuraavassa ravintolassa Sundis menee ekaks vessaan, tosin kaatuu sillä matkalla niin monta kertaa, että lunastaa samalla meille alkoholittoman tarjoilun. Ravintola siis vaihtoon. Viimeinkin pääsemme istumaan asti hienohkossa ravintolassa, jossa pianisti luo tunnelman. Tarjoilija on nuorehko, eikä tajua humalatilaamme, joten rohkeasti tilaamme aperitiivit, kolmen ruokalajin menut ja pari pulloa viiniä päälle. Kai se illallinen ihan hyvää oli, mikäli siitä jotain muistikuvia olisi. Jälkiruoaksi espresso ja Xanté. Hyi saatana miten pahaa mä ajattelen, ja kittaan koko litkun kerralla huiviin. Kuittaan laskun (laskulle…) ja me lähdetään. Tai siis yritetään lähteä. Ekaks mä kävelen päin flyygeliä, kaadun, nousen ylös, kaadun uudestaan, yritän kerätä tupakkapaikalta muutaman tumpin matkaan kunnes limusiinikuljettaja survoo mut sisään autoon. Rikkailla on erilaista.